Porin kulttuurisäätöPorin kulttuurisäätö
Seinäjoen taidehalli
Nyykoolinkatu 25, 60100 Seinäjoki
>> Lisätietoja täältä
Taiteilijat: Sarah-Mecca Abdourahman, Henri Airo, Benjamin Orlow, Oskari Ruuska, Enni Vekkeli, Valreza Collective (Tekla Vály ja Tereza Holubová)
__
Statuomania nimenä viittaa pakonomaiseen tarpeeseen pystyttää julkisia monumentteja, patsaita ja veistoksia. Nimi yhdistetään etenkin nationalistisiin hankkeisiin ja kansallisvaltioiden ja -tunteen kehittämiseen erilaisten muistomerkkien, suurmiesten kuvien ja muiden tunnusmerkkien avulla.
Seinäjoen Taidehalliin kuratoimassaan Statuomania-näyttelyssä Porin kulttuurisäätö pohtii muistomerkin olemusta ja niihin liittyviä prosesseja – kenellä on oikeus juhlittuihin ja ikuistettuihin muistoihin ja näkyvyyteen, kenen muistot tulevat kuulluiksi ja huomioiduiksi? Kuka kaupunkitilasta määrää ja millä ehdoilla määräyksiä voi rikkoa? Julkinen taide heijastelee yhteiskunnan arvoja, mutta osoittaa myös sen mielikuvituksen rajat.
Näyttelyyn rakentuu oma kuviteltu julkinen tila, jossa jokaisen edustettuus ja osallisuus on jatkuvasti neuvoteltavissa, ja joka ei jakaudu menneisyydessä suoritetun vallanjaon mukaan. Näyttely painottaa esteettisyyttä ja kokemuksellisuutta: sellaisia muotoja ja ajatuksia, jotka voivat puolestaan muovata sitä, miltä tulevaisuutemme näyttää ja tuntuu.
Näyttelyn teokset julistautuvat monumenteiksi ja toteuttavat niiden tehtävää luomalla paikkoja yhteentulemisille ja yhteisöille. Näin ne luonnollistavat, oikeuttavat ja normalisoivat kertomiaan narratiiveja, tapahtumia ja historioita, joista olemassa olevat muistomerkit eivät muistuta. Ne eivät edes esitä olevansa kiveen hakattuja totuuksia, vaan ne antavat muodon muutokselle, ehdottavat, kysyvät, vihjaavat, ohjaavat ja hakevat ilmaisutapaa sille, mitä ei ole vielä ilmaistu.
Teokset tuoksuvat, höyryävät, sulavat, katoavat, rakentuvat ja muovautuvat. Ne ovat pehmeitä, eheitä ja rikkonaisia, suuria ja pieniä ja niihin voi kääriytyä. Ne ovat julkisia ja julkisuuteen tuotuja pysäytyskuvia yksityisistä elämistä, kaipuista, kohtaamisista, ohikulkemisista.
Näyttelyn teokset voivat haastaa, hoivata ja toimia empaattisena linssinä, jonka läpi tarkasteltuna menneisyyden haavat saattavat parantua ja tulevaisuus näyttäytyä toiveikkaampana. Ne ovat vastarintaa ja myötäelämistä, potentiaalia, piilopaikkoja, kömpelöä inhimillisyyttä, ruumiillista läsnäoloa ja hiljaisella äänellä läheltä kerrottuja kertomuksia – sellaisia, joita kuunnellessa tuntee, kuinka kertojan hengityksen synnyttämä ilmavirta hipaisee korvalehteä ja ihon tuoksu ja lämpö kuljettavat tarinaa siinä missä sanatkin.
Kunsthalle Seinäjoki
Nyykoolinkatu 25, 60100 Seinäjoki
>> More info here
Artists: Sarah-Mecca Abdourahman, Henri Airo, Benjamin Orlow, Oskari Ruuska, Enni Vekkeli, Valreza Collective (Tekla Vály ja Tereza Holubová)
__
Statuomania as a name refers to the compulsive need to install public monuments, statues and sculptures. The name is primarily associated with nationalist projects and the development of nation-states and nation-feelings through various monuments, depictions of great men and other emblems.
In the Statuomania exhibition curated by Porin kulttuurisäätö, the nature of memorials and the processes involved are being reflected: Who can claim the right to celebrated and immortalized memories and visibility? Whose memories are entitled to be heard and taken into account? Who is in charge of urban space and under what conditions can these regulations be breached? Public art reflects society’s values, but also shows the limits of its imagination.
The exhibition constructs its own imaginary public space, in which everyone’s representation and participation is constantly and equally negotiable, and where this representation and participation is not divided according to the division of power that has been carried out in the past. The exhibition emphasizes the aesthetical and experiential: it explores forms and ideas that can in turn shape what our future looks and feels like.
The works in the exhibition declare themselves as monuments and fulfil their function by creating places of encounter and community. In doing so, they naturalize, justify and normalize the narratives, events and histories they tell, which are not represented by existing monuments. They do not even pretend to be truths set in stone, but by suggesting, questioning, implying, guiding and seeking ways of expressing what has not yet been articulated the works give shape for transformations and changes. The works scent, vaporize, melt, disappear, build and mold. They are soft, solid or fragile, large and small, and can be cocooned in. They are public and exposed stills of private lives, longings, encounters, passages.
The works in the exhibition can challenge, nurture and act as an empathic lens, and watching through it we may see the wounds of the past healing and the future appearing more hopeful. The artworks embody resistance and compassion, potential, hiding places, clumsy humanity, corporeal presence and stories told up close/intimately in a quiet voice – stories that, as you listen, the airflow of breath brushing against earlobe can be felt and the scent and warmth of a skin carry the story as much as the words do.