Pia ja Taiteen ja teorian vuoropuhelu ”Reposaari-kurssi”

Taiteen ja teorian vuoropuhelu – kurssi on ollut vuosittain toteutettu 3–4 päivän mittainen työpaja leirikoulumaisissa olosuhteissa Reposaaressa Porin kupeessa syyskuun lopulla alkaen vuodesta 2011.

Työpajan rakennetta suunnitellessani pohdin taideteosten olemassaolon tapaa. Olen rakentanut työpajalle muodon, jossa tehdään nopeita teoksellisia tehtäviä, jotka reagoivat tilanteeseen ja toisten tekemisiin. Tärkeää on, että tehtävänä tehdyn teoksen tekemiseen käytetään sama aika kuin niiden purkamiseen yhdessä toisten kanssa. Samoin varsinaisten opetustilanteiden ulkopuolella tapahtuvat ruokailut, siivoamiset, saunomiset jne. muodostuvat osaksi itse kurssia. Kurssille osallistuvat kaikki opet ja lähes koko vuosikurssi. Tehdyt ja jaetut teokset alkavat rakentua omaksi kokonaisuudeksensa, sekoittuen toisiinsa ja muodostaen jotain aivan uutta. Jokaisella kurssilla syntyy yhteisö, jolle alkaa kehittyä oma kieli.

Tehtävät:

Tiistai:

1) Valitse Reposaaresta jokin paikka, tila, tilanne. Tee valitsemaasi paikkaan, tilaan, tilanteeseen liittyvä teos, joka koostuu (vähintään) kahdesta elementistä tai osasta. Tarkastele työssäsi teoksen rajoja (osien välistä jännitettä ja teoksen ulkopuolelle jääviä asioita).

Keskiviikko:

2) Valitse joku elementti tai asia jonkun toisen tekemästä teoksesta ja tee seuraava teoksesi sisällyttäen tuo asia omaan teokseesi. Teoksesi suhde valitsemaasi asiaan voi olla esimerkiksi sisällyttävä, kommentoiva, rikkova tai purkava.

Torstai:

3) Tee teos kahden tai useamman teoksen väliseen jännitteeseen tai niiden luomaan käsitteelliseen tilaan. Mieti teoksesi ulottuvuutta. Mihin asti teoksesi rajat ja vaikutukset voivat ulottua? Mieti, mitä muuta teoksesi voi ilmentää paitsi sen mitä silmät jo näkevät.

Reposaaressa

Kurssia voisi tarkastella paikkasidonnaisena tapahtumallisena teoksena. Paikkasidonnaisuutta on korostanut Reposaaren pienen kyläyhteisön erityislaatuisuus: paikka on sikermä taannoisten lomamessujen tuottamaa ”unelmaa vapaudesta ja vapaasta elämästä”, merenkulkuun ja kalastukseen nojautuvan elinkeinon ehdottomuutta – meri antaa, mutta meri myös ottaa. Kuinka toteuttaa työpajaa, opetusta noissa ”olosuhteissa” ? Tämä on pohjimmiltaan hyvin samanlainen kysymys kuin kuinka tehdä paikkaan tai aikaan sidottuja teoksia, teoksia maailmaan joka jo itsessään on niin paljon.

Työpaja vuonna 2011 ja tapaus Hanne: Nainen kulkee kylänraittia työntäen kumarassa käsillään valkoista jäätelökuutiota edessään. Kylänraitti on hiljainen ja näyttää leveältä suhteessa talojen kokoon, tai totuttuun mielikuvaan pienen kylän mittakaavasta. Lapsia on koulussa jossain lähistöllä, heitä ei näy. Tuulee ja on aurinkoista. Hannen pitkät hiukset hulmuavat tuulessa peittäen ajoittain kasvot. Jäätelökuutio tai ennemminkin suorakaide on pieni suhteessa ihmisruumiiseen, tai leveään kylänraittiin. Tilanne näyttää lähes kivuliaalta ja raskaalta. Mieleeni rakentuu kaksoiskuva Hannen teoksesta ja Francis Alÿsin teoksesta Paradox of Praxis (1997), johon Hannen teos myös viittaa – ensimmäinen toteuma Mexico Cityssä lähes viisitoista vuotta sitten, toinen Reposaaressa kuulaana syksyisenä iltapäivänä juuri nyt.

En ole koskaan käynyt Mexico Cityssä, ja Francis Alÿsin teoksesta olen nähnyt editoidun videotallenteen. Reposaaressa vuonna 2011 olen kuitenkin paikalla, dokumentoin teosta Hannen pyynnöstä videokameralla.

Hannen edetessä kylänraittia jäätelö jättää jälkeensä valkoisen vaniljaisen viivan. Tämä houkuttelee paikalle pienehkön lintuparven, variksia ja lokkeja, lentäviä olentoja, harmaita ja valkoisia. Linnut seuraavat jäätelövanaa aikansa lennellen ja jäätelöä nokkien. Näky on hämmentävä ja oudolla tavalla kaunis.

Symmetria tekemisen ja jakamisen suhteen on yhdenmukainen installaatiotaiteelle tyypillisen tavan kanssa määritellä teoksen, tekijän ja ”katsojan” suhteet uudelleen. Teos ei ole olemassa ilman että se kohdataan. Jakamisesta tulee tekemistä, teokset syntyvät yhtälailla tässä tilanteessa kuin itsekseen tehdessä muotoa hakien. Kiinnostavaa onkin miettiä millaisena muotona voisimme tämän nähdä – monipisteisenä kudelmana toiveita, kuvitelmia, harhoja, näkökulmia, uskomuksia, kuvia ja objekteja. Kiehtova ajatus mahdottomasta taideteoksesta. Kokonaistaideteoksesta. Eleiden ja tekojen olevaksi tuleminen osana prosessin purkua – tämä teos syntyy siinä hetkessä, kun jokaisen yksittäisen elementin (kunkin opiskelijan teos) materiaalit avataan yhteisesti (puretaan), ajatukset ja sanat materialisoituvat muodostuen rakennusmateriaaleiksi rakenteilla olevaan kokonaisuuteen. Onko tätä ”teosta” olemassa, koska sen monipisteisyyden vuoksi kukaan ei sitä voi sinänsä kokonaan nähdä, elävä materiaali tempoilee taideteokselle osoitetussa rakennelmassa vimmatusti?

Tiedoksi kaikille tätä lukeville: Jäätelö ja jää käyttäytyvät täysin eri tavoin suhteessa ihmisen ruumiiseen. Vedestä koostuvan jään kylmyys haihtuu iholta kosteutena, mutta jäätelössä oleva rasva muodostaa kalvon ihon pintaan estäen kylmää haihtumasta veden tavoin. Hannen kädet olivat loppuajan siteissä.

Alunperin julkaistu Mustekalassa (11.6.2014)